Patsas

Patsas seisoo
keskellä vuodenaikaa
nimetönnä

Kivi on kovaa
Marmori peittää kuontalon

On luvattu jotain
Patsaan päässä on seppele

Rinnassa kylmässä
kello tikittää
Kai pian herää
tähän päivään
veistoksen pintakin
Iskee itsensä irti
jalustasta tylystä

Vapauttaan juhlii
sen hetken kuin vain voi

Pian täytyy juosta
luonnonoikkua pilkataan
"Et voi itseäsi ilmaista
täällä ollenkaan!"

Jonnekin piilouduin
kvartsiksi hiouduin
kiilto peittää arvet menneet
kestää haavat tulevat

Vaan patsas on sydän
Metafora elämän
Joka toisinaan lyö ja sylkee päin naamaa

Patsaaksi on rakennettu ihminen
Kuvaksi itsestään
Jota voi itse itseään palvoa
syvään kumartaa
epäjumalaa

Ei voi ymmärtää
luontoa
ei tähtien kauneutta
Mielikuvitus voi auttaa
sekin vain heikosti
sekin vain heikosti
sekin vain heikosti

Jumalan kuva
patsas
sydän
taikka ihminen
pirstaloitunut
epätäydellinen
juhlinnan arvoinen.