Runonveistäjän Saaga, osa I

Oikea käsi

hapuili turhaan vettä

Huulet kuivat
irtoavat tuuleen

Runonveistäjä itkee
hän kuolee

ja henkäisee viimeiset ilmat
keuhkoistaan

Jättää kaiken
kaiken turhan
taakseen

Näkee valopisteen
hiekkamyrkyn keskellä

Kuin auringon kultaa

Hän kurottaa vasemmalla
koskettaa valoa

Ja valo imaisee hänet


Valo & Pimeys


Päähenkilö
on metsässä

hän makaa sammaleella
joka on märkää ja pehmeää

halvat vaatteet imevät kosteuden

Hän avaa silmänsä

ylhäällä puiden latvat
puhuvat toisilleen

unohtunutta kieltä

Sankari nousee
hän
ei tiedä missä on
eikä tiedä
kuka on
ja milloin on

Aurinko taivaalla
Päivä

Puun takaa
astuu valoon
neito

joka on pukeutunut valkeaan

Käsissään hänellä on
kultainen valon hitunen

Runonveistäjä ottaa sen
kätkee sen sydämeensä

Päivä katoaa
on Yö

Pimeä joka jatkuu vuosisatoja

Hän kantaa valoa

Läpi elämien

Hän käy kylästä kylään
torpasta torppaan

Ja saavuttuaan perille
pimeyden reunalle

hän hyppää


avaruuteen


Jokainen on pelastettu
uhraus on tehty

On vain yksi ihminen
sylissä suuren avaruuden

Runonveistäjä
katoaa itseensä
omiin ajatuksiinsa
ajaa itse itsensä omaan hulluuteensa

Hän avaa kallonsa
ja päästää Sen ulos

pimeä materia
syö kaiken olevaisen

täyttää sen
ei millään


Luo


ihminen
oman luomakuntansa

Kruunu upotetaan päähän

Runonveistäjän

Kumartakaa Kuningasta
Kaikkivaltiaista

Vaan mitä on sen jälkeen


Ei mitään


Rakkaus herää
omasta kuopastaan

pakenee sydämestä

juoksee verisenä
kadulla

ohikulkijat
eivät tiedä mitä näkevät
vai näkevätkö mitään

Joskus muistaa tietävänsä
Runonveistäjä

Mitä rakkaus on


Lintu


lentää
joen yllä

alla sen
asuu matkalainen

matkijalintu
onko
Runonveistäjä
vain

Puhuu sanoja
jotka on puhuttu
jo tuhansia kertoja

asettelee niitä uusiin paikkoihin
ja kutsuu omikseen


varas


on ihminen
ryöstää luonnon
itselleen

koska ego vaatii

että on pakko saada
pakkopakkopakkopakko


Ei koskaan


Voi ihminen vapautua
ellei sitä itse halua

ei koskaan
tule sitä tekemään
ellei opi


Runonveistäjä


Astuu kotiinsa

sytyttää valon eteiseen

mitä on hän saavuttanut matkallaan

oppiko jotain jostain

vaiko onko edelleen vain yhtä
tyhjä kuori
jonka voisi laittaa banaaninkuoren
viereen kompostiin

Ehkä ihminen voisi vain maatua
pois


Uutisissa


Kerrotaan

Totuus

Runonveistäjä
tarinan sankari

peilaa totuutta
kultaisesta maljasta

katsoo sitä
seisovilla silmillään
tuijottaa pintaa

tekee siihen aallon
joka pian hajoaa

Kuten ihminen
ja sanat

tuuleen hajoavat
jos tuuli on tarpeeksi luja

Sääennuste ei tuo lohtua
on faktaa ilmastonmuutos

ilman pielet
kaikki pieleen
menee

kun emme opi
olemme vain vitun tyhmiä
ja huudamme toistemme naamoille
emmekä kuuntele ketään
koska itse olemme Totuus
vaikka olemme vain katoava tomu
suuressa galaksissa
ja pian hajoamme


Mutta mitä minä tiedän


Se riippuu keneltä kysytään



Kysymys & Vastaus


Ovat karanneet meiltä
jo vuosituhansia sitten

yritämme hapuilla niitä
mutta ne ovat kuiskaustakin kevyempiä

ja puhkeavat herkemmin kuin saippuakuplat

ei auta filosofia, kun ei tiedä

Kysymystä & Vastausta


Loppu


Voi hyvin olla vain uusi alku
mutta sen tietääkseen

täytyy Runonveistäjän
kulkea Rajan yli

Siksi hän kulkee merenrantaan
Katsoo tuulta
ja vettä

haistaa suolan

ja sitten kävelee veteen
vaatteet päällä

ja ui

kauas pois

kunnes Raja tulee vastaan


Raja


On kipuileva verho
todellisuuden
ja ihmisen käsityksen

välissä

ja lopulta
on elämä
vain toisteisuutta

joka
loppuu

ja Runonveistäjä
on perillä