Runonveistäjän Saaga, osa II: Tuoni

Runonveistäjä

astuu ulos
kerrostaloasunnostaan

harmaa kietoo hänet syliinsä
joka on kylmämärkäkostea

sankarimme haluaisi rimpuilla
pois, pakoon, otteesta

mutta hän ei pääse
sillä harmaa on liian voimakas

Ei se paha ole, ja haluaa tulla
vain rakastetuksi
mutta on kuin Mörkö,

yksin.


Sielu 

vaeltaa nurmikentillä
puitten viertä
kohtaa tummanpuhuvan hahmon

joka ottaa sen matkalaukkuunsa

kuoleman kauppamies
kulkee kylän raittia
päivittäisellä kierroksellaan

se kerää vastakuolleet


Tuonen maille

käy myös Runonveistäjä

sinne vie paikallisliikenteen
linja-auto
jolla ei ole numeroa

Kuolemalla ei ole numeroa
vaikka jotkut niin väittävätkin

Pedon luku puolestaan on
666 tai lähteestä riippuen 616

Mutta Kuolema ei numeroa
tarvitse
mitä se sillä edes tekisi

Runonveistäjä
nousee päätepysäkillä
ja astuu verilammikkoon

"Taas"
hän ähkäisee

Kuoleman porteilla
istuu uinuva mies
partaa hänellä on
muutaman metrin verran

Mies havahtuu

"Nimi?"
"Minulla ei ole."
"No miksi sinua kutsutaan?"
"Runonveistäjäksi."
"Aa sinä. Mutta, ethän sinä ole vieläkään kuollut."
"Tiedän, mutta tulin tapaamaan ystävää."
"Aivan. No, normaali tunnin vierailuaika,
muista se." sanoo mies ja avaa portin.


Kuolleita 

on kaikkialla
he vaeltavat
valkoisissa kaavuissa

He eivät huomaa
Runonveistäjää
he eivät näe

kävelevät patsaat
vailla määränpäätä


Kauneutta

ympärillään
metsää
luontoa
silmänkantamattomiin

mutta Runonveistäjä
tietää reitin
ja tietää

tunti riittää


Hän saapuu luolalle

joka on valaistu
keltaisella valolla
liekeillä
jotka palavat luolan syvyydessä

Hän vetää henkeä
rohkeutta
ja astuu sisään

Luola on pieni
kahden ihmisen levyinen
mutta askeleet kaikuvat silti


Lopulta

päähenkilömme on perillä

Ja siinä se nyt on

Runonveistäjä itse

patsas
joka on liekeissä

ja patsas avaa silmänsä