Kauneus pettää

Yllä kaupungin
pilviä:
harmaita,
valkoisia,
tummia,
vaaleita,
synkkiä.

Jään katselemaan niitä
kallion päältä.
Taivutan päätäni
ylevään pilvienkatsomisasentoon.

Ovatpa ne tänä vuonna kauniita,
totean itselleni,
huomaan puhuneeni sanat ääneen.
Vieressä oleva naispuolinen henkilö kuulee ne.
Hän luulee minun puhuneen hänelle.

Hän vastaa myöntävästi.

Jäämme hetkeksi katsomaan
pilvien tanssia
kaunista.

Kuitenkin kauneus pettää meidät,
saamme yllemme rankkasateen,
syyttömät kastuvat.

Juoksemme läheisen kerrostalon
parvekkeiden alle märkinä kuin kaksi
sateessa ollutta voi olla,
kumpikaan ei ollut muistanut
sateenvarjoa.

Istumme,
keskustelemme,
ajan myötä,
huomaamattani,
hänen sormensa
ovat kietoutuneet omiini.

Pilvien kauneus
petti meidät
toisenlaisen kauneuden
hyväksi.