Maestro, II

Kirjoitan koko yön

tarinaa Maestrosta

sanat tulvivat paperille
ne ovat kuvia
silmieni edessä

kuvia seinillä
kuvia mielessäni
kuvia paperilla

elämästä
ihmisestä

Olen kuullut
isäni tarinoita
koko ikäni

minun ei tarvitse
edes ponnistella

Aamu alkaa vaeltaa
kaupunkiin

valo tulee silmiini
ja keskeyttää minut

katson kelloa ranteessani
"07:03"

Mutta minua ei edes väsytä
olen liian innoissani

Kerään tähän asti kirjoittamani
paperit kansioon

ja lähden isäni luokse

ajan tyhjiä katuja
aamu on kaunis
kevään kosteus
ja tuoksu

saavun perille

Soitan ovikelloa
ei vastausta
outoa
hän kyllä
on yleensä tähän aikaan
jo hereillä

soitan vielä pari kertaa kelloa
mutta sitten käytän vara-avainta

huhuilen eteisessä

ei vastausta
suljen oven perässäni

kävelen olohuoneen ohi

jähmetyn oviaukkoon

Maestro
roikkuu katosta
köysi
kaulan ympärillä

näen
että hän on kuollut

mutta tartun häneen silti
paniikissani
nostan häntä

itken

koitan saada hänet alas
mutta en onnistu
kokeilen pulssia hänen ranteestaan
en tunne mitään

menen eteiseen ja soitan isän puhelimesta

Ambulanssi ja poliisi saapuvat
tutkivat paikan

Keittiön pöydältä löytyy
viesti kirjekuoreen suljettuna

he avaavat sen
lukevat sen
minä en vielä pysty
enkä ole varma haluanko edes

He kuitenkin antavat sen minulle
ennen kuin lähden

saavun kotiini

istun alas

tuijotan
seinää

Pari päivää

kun olen uinut surussa

avaan kirjekuoren
otan viestin ulos

avaan sen
ja luen

"Kuolema tekee taiteilijan."

Ei mitään muuta