Maestro, III

Istun yksin pimeydessä

tuijotan tyhjänä ikkunaan

Minun on pakko tehdä

edes jotain


Päivät ovat kuluneet
ne ovat nivoutuneet

yhteen
niteeksi

luen päiviäni
ja menen sekaisin ajasta

joka jokatapauksessa lie vain illuusio

tai niin ainakin jotkut sanovat

Minä

en tiedä

siksi kirjoitan

jotta saisin ajatukseni kasaan

ajatukseni

joita ei tunnu olevan

vaikka tiedän niiden lymyävän

jossain piiloissaan

Joten kaivan ne esiin

ja valjastan ne

tuomaan tekstiä

täytettä paperille

Jottei kirja

olisi pelkkää paperia

Kirjoitan isäni tarinan

niin hyvin kuin sen muistan

niin kuin olen

sen itse kokenut

sivusta

sivuun

kirjoitan

"Maestron Elämä ja Teot"

hieman mahtaileva nimi

mutta menköön työnimenä

Maestro syntyi saunassa

hän varttui metsässä

sai oppinsa koulussa

eli teattereiden lavalla

rakastui takahuoneessa

meni naimisiin kirkossa

ja lopulta kuoli

omassa kodissaan

On ihmiselämä

aivan liian lyhyt

siksi sitä on syytä juhlia

Kun ei ihmisestä kuitenkaan

kovin paljoa jää jälkeen

siksi muistot

ovat tärkeimpiä asioita

jotka voi omistaa

ei materia

sen isä opetti minulle

jo lapsena

lukiessaan minulle satua

sen satukirjan tuoksu

ja kansien karheus

vie ajatuksen väkisinkin

muualle

on kirjan tuoksu

yksi parhaimmista

koko maailmassa

Hakkaan kirjoituskoneen

näppäimistöä

se kaikuu huoneeni seinistä

vaeltaa hetken

kunnes vaimenee

paperi paperilta

tarina muuntuu

fyysiseksi

Kirjoitan kunnes

en enää jaksa

ja jatkan tauon jälkeen

kirjoittaminen on

elämää

elän kirjoittaakseni

kuolleesta miehestä

kunnes eräänä päivänä

huomaan

että olen saanut tarinan valmiiksi

luen sen läpi

juon kahvia

korjaan virheet

lakalla

kirjoitan lauseita uusiksi

korostan toisia asioita

pyyhin pois joitakin

olen kriitikko

itse itselleni pahin mahdollinen

Korjaan

tekstiä

kunnes katson sitä

lasittunein silmin

ja sanon ääneen:

"Se on valmis!"