Ajatuksenkulkua 1

Tänä aamuna

Tänä aamuna katsoin ulos ikkunasta. Taivas paloi, sillä Saatana itse oli laskeutunut maan päälle. Hän teurasti kansaa kuin heinää niitetään. Seipäisiin ladottiin päättömiä ruumiita. Veri virtasi vuolaana. Vuolaampana kuin Aurajoki. Otin ensimmäisen hörppäyksen kahvista, se maistui hyvältä. Maitoa voisi olla vähän enemmän. Joten minä lisäsin maitoa. Kahvi vaaleni juuri sopivasti. Join sen pois, otin lasermiekkani, ja hyppäsin asuntoni ikkunasta ulos taistelemaan Beelsebubia vastaan. Iskin Perkelettä miekallani suoraan hänen sydämensä läpi. Vanha Vihtahousu kaatui maahan kuolleena. Hänen valuva verensä purskahti liekkeihin. Liekkimeren keskeltä onnistuin kuulemaan ihmisten kauhistuksen. “Mitä ihmettä oikein menit tekemään?!” En ollut tajunnut, että ihmiset olivat nauttineet Saatanasta. He olivat rakastaneet rakkaimpiensa teurastuksesta. Hullut mielensäpahoittajat. Silloin Jumala laskeutui alas, ja hänkin alkoi minua syyttämään. “Jättäkää minut rauhaan”, huusin, mutta turhaan. Onnekseni ennen kuin vihainen väkijoukko ehti minut hirttää, astui itse Cthulhu varjojen mailta ja söi heidät. “Kiitos”, huokaisin ikijumalalle. “Eipä kestä kiittää”, vastasi Hän. “Onko sinulla vielä sitä kahvimaitoa jäljellä, oma aamukahvini jäi vähän vajaaksi?” hän puhui Dath Vaderiakin matalammalla äänellä. “On kyllä”, vastasin. Ojensin Cthulhulle kahvimaidon, hän kiitti, ja jatkoi matkaansa tietämättömiin. Mikä aamu, ajattelin itsekseni, ja menin kaatamaan itselleni toisen kupin kahvia. Harmikseni huomasin, että olin antanut ainoa kahvimaitopurkkini Cthulhulle. “Äääh, päivä on pilalla.” sanoin ääneen, ja kaadoin tumman kahvin viemäristä alas. “Kiitos kahvista!” huusi rotta jostain kaukaa putkesta.   

Kävellessäni bussipysäkille näin kaupungin työntekijät siivoamassa massiivisia verilammikoita pois. He eivät näyttäneet kovin tyytyväisiltä. Oma tuuleni kuitenkin kääntyi positiivisemmaksi, sillä aurinko tuli pilven takaa paistamaan lämpimästi. Minua alkoi kuitenkin vituttamaan, kun sen säteet tulivat suoraan silmiin, ja jouduin siristämään. “Miksi aina minä?” ajattelin kuin paraskin katolisen kirkon marttyyri. Totta tosiaan, minulle pitäisi julistaa oma juhlapyhäni, Pyhän Nikolauksen päivä. Kyllä. Näin on. Mjoo-o. Bussikin oli myöhässä, kuten tavallista. Käytin ylimääräisen ajan selaamalla Facebookia kännykälläni. Hauskoja meemejä. Jotain hyvää sentään. Bussi saapui viimein, sen kuski näytti jotenkin epäilyttävältä. Ei saakeli, sehän on demoni! Demoni sulki nopeasti bussin ovet, mutta onneksi lasermiekkani oli mukanani repussani. Sivalsin itselleni ulospääsyn bussista, ja kävelin coolista siitä poispäin samalla kun bussi räjähti voimakkaammin kuin mikään kulkuneuvo Michael Bayn elokuvissa ikinä. “Groovy.”